Raikkaan ohjatut liikuntaryhmät tauolla 22.12.2018-6.1.2019

Raikkaan liikuntaryhmien vaiherikas syyskausi alkaa olla lopuillaan.  Ryhmät starttasivat alkusyksystä kahden ohjaajan voimin. Sinin jäätyä pois tehtävästään lähes kaikki ryhmät saatiin soviteltua Anniinan aikatauluun ja hän jatkaa meillä nyt ainoana vakituisena liikunnanohjaajana muutaman tuntiohjaajan ja apuohjaajan avustamana.

Liikuntaryhmät kokoontuvat normaalisti aina joulunalusviikolle eli viikolle 51 asti. Sen jälkeen lomaillaan yhtä aikaa koulujen kanssa ja aloitellaan kevätkausi taas heti loppiaisen jälkeen maanantaina 7.1.2019 viikolla 2.

Sitten vielä turvallisuuteen liittyvää asiaa. Ohjatuissa liikuntaryhmissä riittää vilskettä ja vilinää. Ohjaaja huolehtii osaltaan toiminnan turvallisuudesta ja suurempiin ja vaativampiin ryhmiin on palkattu apuohjaajia. Matkan varrelle voi kuitenkin tulla ikäviäkin sattumuksia, joten huomatkaa, että Raikas ei vakuuta ohjatuissa liikuntaryhmissä mukana olevia lapsia, nuoria tai aikuisia. Ryhmään osallistujan (tai hänen huoltajansa) on itse huolehdittava siitä, että hänellä on tarvittava henkilökohtainen tapaturmavakuutus.

Liikunnan riemua ja mukavaa joulun odotusta!